keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Hössötykset ohi, uudet alussa😊

Tästä alkaa oman kodin joulun odotus.  -Minun kohdallani siis - , lapset ovat odottaneet tietenkin jo kauan.


On ihanaa asettua pienten ja lähellä olevien tärkeiden asioiden äärelle, rauhoittua kuulemaan ja näkemään omia mussukoita monine asioineen. Rentouttavaa on maata sikin sokin lattialla tyynyjen ja lampaantaljojen päällä, ja lukea, antaa kellon juosta omia menojaan. Ei ole pakko pysyä perässä.

Ruoaksi kelpaa se helpoin lämmitettävä, mitä kaapista löytyy. Hyvä juustokuorrutus päälle, ja uudesta menee.

Menneet kolme viikonloppua olivat hauskat ja mielenkiintoiset. Vaikka paljon oli messuissa, markkinoissa ja näyttelykahvilassa työtä, ihmisten kanssa rento rupattelu ilman keskeytyksiä tuli kovasti tarpeeseen ja tuntui miltei lomalta. Olen kiitollinen kohtaamisista.

 Nurmijärvi Nyt-messut Keudassa


 Jouluinen galleriakahvila laitettiin pystyyn Riitan kanssa kirkonkylälle.

Uusin tauluni "Ihmemaa"

Kaapelitehdas on kauniilla paikalla Lauttasaaren sillan kupeessa.

Aika aikaa kutakin. Kylillä silti kotia ajattelin, puolisoa ja lapsia. Nyt on yhteisen arjen aika ja kodin valmistelutouhuja kappale matkaa. Kohti joulua.


Ei kommentteja: