Olipa kerran kesäaamu. Kymmenisen vuotta sitten.
Piha oli lohdutonta savimöykkyä,
ja uuden talon emäntä haaveili ihanasta,
kukoistavasta ja satoisasta puutarhasta.
Pikkuhiljaa lapiolla muokaten,
kesän lämmöstä höyryävää humusta
ja kompostiaineksia sekoitellen
kaiken lohduttomuuden keskelle
syntyi pienenpieni pyöreä kasvimaa.
Siinäpä haaveksija sai harjoitella savimaaviljelyä.
Väsyneenä hän viimein korpikuusen kannolle istahti ja huokaisi syvään.
Kaukana ovat kauniit tasaiset nurmikot ja kukkivat pensaat ja puut.
Kuuli kivistävän selkänsä takaa pirteää laulua ja käännähti.
Nappisilmäinen punarinta keikkui lapionkahvassa
kurkistellen ja kallistellen päätään puolelle ja toiselle.
Höyhenpallo lennähti maahan, möyhensi käännettyä maata,
hyppäsi, pyrähti, katsahti ja taas hypähti, kiskaisi madon, nautiskeli.
Keikisteli ja veikisteli,
sai pikkuemännän hyvälle tuulelle.
Sai uskomaan tulevaisuuteen.
Uusi, rakas, utelias ja uskollinen ystävä.
Jokakeväinen riemu.
*********
Maalausten palasia taiteilijan muusasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti